Tarina linnusta ja tytöstä

Tyttäreni, rakas tyttäreni (9v). Kävi aamulla pitkässä suihkussa ja lauleli omiaan. Nautti sunnuntain laiskasta tunnelmasta. Vetäytyi huoneeseensa. Pyysi vain paperia, piirustuspaperia. Ajattelin siellä piirtelevän. Oli niin täpinöissään siististä huoneestaan. Kirjoituspöydällä mahtui nyt puuhailemaan.

Jonkin ajan kuluttua tyttö tulee jotenkin onnellisen oloisena luokseni. Ojentaa minulle paperin….

”Olipa kerran lintu. Lintu asui matalassa puussa joka oli vanhan puutalon edessä. Nyt oli talvi mutta ei lunta joten tämä pikku-lintu pärjäsi hyvin koska lunta ei satanut. Kerran kuitenkin pieniä hiutaleita alkoi pudota maahan. Lintu alkoi täristä. Hän oli kylmissään. Sitten vanhan puutalon ikkuna avautui. Sieltä kurkisti pieni tyttö. Hänellä oli kädessään siemeniä ja katsoi hymyillen pikku-lintua. Lintu pöristeli ensin siipiään ja sitten lehahti lentoon. Lintu tuli lähemmäs ja lähemmäs ikkunaa ja tyttö hymyili vielä enemmän. Kun lintu istui ikkunalaudalla tarjosi tyttö tälle siemeniä. Lintu nokki siemeniä innoissaan. Kun lintu oli syönyt kaiken se hyppäsi tytön syliin ja tyttö silitti lintua. Tyttö purskahti itkuun mutta silitti yhä. Tyttö itki onnesta koska sai linnun hoiviinsa. Kun oli kulunut pari vuotta oli linnun aika lähteä etsimään uutta rakkautta. Sinä iltana lähetti tyttö itkien linnun matkaan. Tyttö katseli kun lintu lensi puiden taakse ja pyyhki kyyneliä poskiltaan <3.”

Yleensä äidin liikutuskyyneleet ärsyttää. Nyt kyynelehdimme yhdessä. Sylikkäin. Ollaan ja eletään. Jaetaan rakkautta 🙂

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot:

 
Haluan sinun voivan hyvin.

Tilaa läsnäololähettilään sanomat

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.

Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.