Sanojen voima

Tiesitkö ettei ole ”ihan sama”, miten puhut itsellesi ja millaisia sanoja käytät? Joko ääneen tai mielessäsi.

Sanoilla on valtava voima. Miten puhut? Miten ajattelet? Millaisia sanoja käytät?

Ihminen alkaa uskoa sanomisiinsa. Jos hän alkaa käyttää kannustavaa, positiivista puhetta itsestään, hän alkaa hiljalleen toimia puheensa tavoin. Se tuntuu hyvinvointina ja tapa alkaa vahvistua. Kun ihminen alkaa uskoa, että hänen heikkouteensa liittyy jotain positiivista, tuo voima alkaa vahvistua ja ihminen voi saada täysin uusia voimavaroja tai pystyy kääntämään aiemmin heikkoutena pitämänsä ominaisuuden moniulotteisena ja jopa positiivisena. Se alkaa näkyä myös hänen toiminnassaan.

Myönteiset sanat ja positiivinen puhe, kuljettavat ihmistä voimavarojensa äärelle.

 

Sanat ja puhe eivät ole ainoastaan fiilisasioita. Puhe vaikuttaa myös kehossa. Positiivinen puhe vaikuttaa aivojen frontaalilohkossa, tehostaa sen toimintaa. Tällöin ihminen kehittää kykyä erottaa oikea ja väärä.  Hän on myös motivoituneempi ottamaan oma elämä haltuun. Vastuu omista valinnoista tarkentuu. Positiivinen puhe aktivoi ja kehittää myös sellaisia aivoalueita, jotka vastaavat siitä, millaisena näemme itsemme ja muut. Näemme hyvän.

Aivojen kuvantamistutkimuksissa on huomattu, että resilienttien ihmisten aivojen palkitsemisjärjestelmä on herkistynyt reagoimaan myönteisiin ärsykkeisiin. Negatiiviset ilmaisut saavat meitä käyttämään aina vain negatiivisempia ilmaisuja ja tulemme epäluuloisiksi muita ihmisiä kohtaan. Kun huomaamme erityisesti asiat, jotka ovat huonosti, alamme nähdä niitä koko ajan. Kykymme nähdä negatiivisia asioita vahvistuu ja pian tuntuu että kaikki on pielessä.

Ikävät sanat ja latistava puhe, vapauttavat kehoon stressihormonia ja se saa olon tuntumaan epämukavalta. Se aiheuttaa ärtyisyyttä ja aktivoi aivojen pelko- ja stressikeskuksia.

 

Kokeile vaikka:

  • Hauku itseäsi muutamalla sivaltavalla sanalla (”Senkin laiskuri/idiootti/ikävä ihminen!”) ja huomaa miltä tuntuu?
  • Hoida nyt tunnetta vastavoimalla. Puhu itsellesi kannustavasti ja kehu itseäsi nyt muutamalla myönteisellä adjektiivilla (”Sä olet just hyvä noin.  Kuinka kaunis ja upea ihminen.”). Mitä huomaat? Tuntuivatko sanat eri tavoilla?

 

Mieli on voimakas. Tiedemiehet uskovat, että kuntoilun kuvittelemisen myötä mieli alkaa tuottaa samoja lihasvoiman kasvuun vaikuttavia hormoneja kuin oikean fyysisen harjoittelun aikana.

Ihminen kovasti kuvittelee olevansa taitava ajattelija. Onhan se näinkin. Mutta jokainen alkaa hiljalleen kehittää vakiintuneita ajatustapoja, jotka aktivoituvat tietyntyyppisissä tilanteissa aina vain helpommin. Syntyy ikään kuin vakiintuneita ajatusreittejä, joita ei edes tiedosta. Tuo vakiintuneisuus vahvistaa aivojen ajatusreittejä entisestään ja samankaltaiset ajatuspolut syntyvät nopeasti ja vaivatta.

Kannustan sinua tovin tutkailemaan omia ajatuksiasi ja sanojasi.

Millaisia ratoja eri tilanteissa käytät? Millaista puhetta käyt pääsi sisällä? Miten puhut, itsellesi ja muille?

Ajatusten ja sanojen voima on valtava. Usko että pystyt kehittymään ajattelijana ja että vahvistut itseä vahvistavan puheen käyttäjänä.

Usko tämä. Mikäli koet ettei tuo sinulta onnistu, ei se varmaan onnistukkaan. Minä olen täysin varma, että osaat ja pystyt.

Missä kaikkialla käytät sanoja? Ja kenelle?

 

Käytännön vinkki arkielämän sanojen käytöstä: minkälaisia salasanoja käytän?

Ystäväni Piitu Vidgrenin tuore yritys HITHA oy https://hitha.fi/ on laadun ja kyberturvan raikas asiantuntija.

Hyville Ihmisille Tapahtuu Hyviä Asioita.

Piitu muistuttaa turvallisuuden näkökulmasta valitsemaan mm salasanat huolella.  Siinäkin voit valita sanat oikein, tukemaan terveellisiä sanavalintoja. Oivalla uusi, hauska tapa lisätä turvallisuutta verkko käyttäytymiseesi. Huomaa kuinka laaturva-asiat voivat olla innostavia!

Lue lisää arvokasta tietoa turvallisista sanavalinnoista täältä: https://hitha.fi/kuinka-salasanasi-voi-tehda-sinusta-paremman-ihmisen/

 

Lähteitä: 

Martin Seligman, psykologi: Learned optimism
Andrew Newberg ja Mark Robert Waldmen: Words can change your brain

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot:

 
Haluan sinun voivan hyvin.

Tilaa läsnäololähettilään sanomat

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.

Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.