Komentokeskus keskiöön ja ohjat itselle

Terveyden tukijana, terveydenhoitajana ja ennen kaikkea ihmisenä, ajattelen terveyttä ja sairautta osana elämää.
Sairaus voi olla askel kohti terveempää elämää.
Sairaus voi tuoda tietoisuuteen asian, joka muuten jäisi muhimaan isommaksi ongelmaksi.

Terveyteen vaikuttavat monet seikat. Terveellisen syömisen, riittävän liikunnan ja levon merkitys tunnetaan. Aivojen merkitystä koko kehon komentokeskuksena ei mielestäni korosteta tarpeeksi. Oireet pyritään usein ulkoistamaan muiden asiantuntijoiden ongelmaksi.
Mitäs jos nyt kuitenkin otettaisiin ohjat itselle?

Asioiden kehittäminen ja oman elämän onnellistaminen edellyttää itsen tuntemista. Elämässä on matkan varrella tapahtunut paljon ja moni asia on vaikuttanut meihin.
Kuinka usein omistamme aikaa oman itsen kuuntelulle?
Kuinka hyvin tunnemme itsemme?

Itsen tutkailu ja kuuntelu ovat edellytyksenä uuden omaksumiselle ja tervehtymiselle. Itsen kanssa uudelleen tutustuminen tekee joskus kipeää. Oman itsen kuuntelu vaatii myös aikaa ja sitoutumista. Tärkein kysymys ensin onkin: Miksi haluan muutosta?
Haluanko ymmärtää itseäni syvemmin?
Miksi?
Olenko valmis ja ketkä ovat tukijani?

Mindfulness on mahtava juttu ja auttaa matkalla kohti itseä. Oman itsen ja elämän kuuntelu hyväksyvällä, tarkkaavaisella läsnäololla tuo sinua lähemmäs itseäsi. Kun olet tietoisempi kehostasi, mielestäsi ja esim käyttäytymisestäsi, muutos parempaan on helpompaa. Reaktiivinen poukkoilu vaihtuu harkitsevampaan, itselle lempeämpään suhtautumiseen myös elämän vastoinkäymisiin.

Aivot toimivat komentokeskuksena. Aivot palvelevat meitä viisaasti. Aivot ovat kehittyneet sikiön alkuvaiheista ja kehitys jatkuu koko eliniän. Aivojen muokkautuvuus on hämmästyttävää. Aivojen yhteys myös muihin elimiin on luonnollista ja sitä voi oppia ymmärtämään paremmin.

Ajattelen että aivojen, läsnäolon ja tietoisuuden ymmärtäminen vie kestävämmin kohti eheyttä ja terveyttä. Tasapainoinen, sopivasti ehyt elämä ei ole kivutonta, mutkatonta ja ainaista onnellisuutta. Tasapainoinen, sopivasti onnellinen elämä, on parhaimmillaan riittävän levollista yhteiseloa itsesi kanssa.

Älyllisen ajattelun ja rationaalisen toiminnan lisäksi tarvittaisiin siis ripaus rohkeutta.
Vaatii rohkeutta olla itselleen paljas ja keskeneräinen.
Silti hyväksytty ja rakastettu.

 

Jos tarvitset tukea matkallesi, ota yhteyttä:  jonna@mindstone.fi
Haluan auttaa Sinua matkallasi!

 

Jaa:

2 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Arkistot:

 
Haluan sinun voivan hyvin.

Tilaa läsnäololähettilään sanomat

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.

Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.