Loppuvuoden hidastaminen on tehnyt hyvää. Keho ja mieli tarvitsevat jopa tätä pimeyttä.
Ymmärrän hyvin karhuja ja niiden talvipesiä.
Mieliala on hämmentävän seesteinen ja olo pehmeä.
Kuljen kohti joulua kiitollisena.
Olen aina ollut jouluihminen. Nautin tunnelmoinnista ja lämpöisyydestä. Koen loppuvuoden myös tärkeänä etappina kehittymiselle ja eteenpäin menolle. Hiljentyminen auttaa minua arvioimaan ja katselemaan taakse ja eteen.
Arviointityö on hedelmällisintä jos kiire ei karkota minua itseltäni. Itsen kuuntelu kaipaa väljyyttä.
Jouluun liittyy helposti paljon odotuksia. Toivon todellakin että kaikille sallittaisiin oma tapa elää joulunsa.
Toiset haluavat olla itsekseen, toiset ovat sitä tahtomattaan. Joku tarvitsee ilakointia ja joku hiljaista hissuttelua villasukissa.
Toivoisin sydämen avartumista toisia kohtaan, olipa joulunviettotavat millaisia tahansa.
Joskus asetamme toisten toiveet etusijalle, syystä tai toisesta. Voisiko niitäkin hetkiä tarkastella uteliaasti, vaikka lähtötilanne ei parhaalta mahdolliselta tuntuisikaan?
Joskus huumori helpottaa haastavia hetkiä.
Voisitko katsoa lempeän huvittuneesti tilanteita, joissa yleensä alkaa ärsyttää…
Voisitko tuoda keveyttä ja hyväntahtoisuutta tilanteisiin ja vuorovaikutukseen….
Voisitko nauttia pienistä asioista ja kaikin aistein…
Olemme niin älyllinen, hillitty, hallittu kansa, että joulun lempeät ajatukset tuntuvat ihanan virkistävälle. Ilmassa on hyväntahtoisuutta.
Ole hyvä itselle ja muille. Läsnäolo on paras lahja. Tavarat tulevat ja menevät. Elämä on tässä ja nyt. Hyväksyntää ja rakkaudellisuutta henkivät hetket ravitsevat ja ovat meille merkityksellisiä. Sopivan onnellinen joulutunne on myös terveellistä. Stressihormonit lientyvät, hengitys tasapainottuu ja syvenee, hyvän olon hormonit silittävät sisältäpäin.
Valmistele itsesi jouluun kylpemällä kiitollisuudessa. Mieti mistä kaikesta olet kiitollinen. Kerro siitä muille tai kirjoita siitä. Kirjoitan tätä ja nautin värikkäistä villasukista ja hoitokoiran lämmöstä. Loikoilee vasten minua ja huokaa. Oletko koskaan ajatellut kuinka rentouttava on eläimen huokaus?
Hyvää Joulua!
Toivon Sinulle sopivan suloisia joulupäiviä!
Jonna