Eräänä aamuna rautatieasemalla

Seison Helsingin rautatieaseman ovien vieressä. Odotan ystävää ja  minulla ei ole kiire.
Ehkä siksi ympärillä hyörehtivä kansa kiinnittää  huomioni.
Ovet paukkuvat, saranat natisevat, ihmiset tulevat, menevät, kävelevät, juoksevat, säntäilevät.
Huomaan oman hengityksen kiihtyvän.
Yritän saalistaa katseita tai hymyjä.
Niitä ei tule. On kiireiset askeleet, on vakavat kasvot, katseet kohdistettuna ei mihinkään.
Joku kävelee kiireissään liian läheltä ja tönäisee vahingossa. Huikkaa anteeksipyynnön, mutta ei edelleenkään katso.

Tiedän kulttuureita, joissa ihmisiä ei ohiteta huomioimatta. Tiedän ettei joka paikassa juosta ”elämän” perässä näin vauhdikkaasti. Mitä tapahtuisi jos vain hidastaisimme, huomaisimme, eläisimme?

Jaa:

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arkistot:

 
Haluan sinun voivan hyvin.

Tilaa läsnäololähettilään sanomat

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.

Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.