Aurinko polttaa poskea ja tuuli heilauttaa otsahaituvia aina uuteen suuntaan.
Pihalta kuuluu lasten ääniä ja lintujen laulantaa. En tunnista kuka sanoo mitäkin.
Tunnen tuolin allani. Sen etureuna painaa ilkeästi takareisiäni. Istun mieluummin terassin lattialle.
Elämä on tässä just nyt. Sisälläni on hyvin vahva läsnäolon tunne.
Se tuntuu pehmeältä ja täyteläiseltä.
Tämä tunne lämmittää sisältä.
Se saa minut tuntemaan itseni eläväksi.
Olisi kai tässä paljon tehtäviäkin. Mutta tiedän että nyt on tärkeämpää olla tässä.
Nautiskella läsnäolon tunteesta ja sisällä olevasta lämmöstä. En haluaisi olla missään muualla.
Tiedän että asiat joita minun pitäisi nyt tehdä, hoituvat myöhemmin.
Ne onnistuvat paremmin, kun annan niiden nyt olla. Hoidan itseäni ensin.
Ajattelen ystävääni. Ystävääni, josta on tullut minulle niin tärkeä. Ystävääni, joka on opettanut minulle niin paljon. Tämä ystävä on saanut minut ajattelemaan aktiivisemmin tärkeitä asioita. Tätä on hyvin vaikea selittää, mutta yritän kuitenkin.
Ystäväni elää erittäin täyteläistä ja rikasta elämää. Hän on ”järki-ihmisiä” ja tottunut ymmärtämään asioita insinöörin tarkkuudella. Hän on viisas ja älykäs, hauska ja mukava. Hänen seurassaan on aina ollut kiva olla. Hänen seurassaan on ihan kupliva olo.
Viimeisen kuukauden aikana olemme puhuneet noin viikottain puhelimessa. Nuo puhelut ovat ravinneet minua enemmän kuin viherjauheita pursuavat pirtelöni. Kuinka voikaan tulla niin elävä olo yhdestä puhelusta!
Emme haastele tekemättömistä töistä, työkuulumisista tai tulevaisuuden suunnitelmista. Puhumme elämästä, sen ainutlaatuisuudesta ja kauneudesta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta…..
Mitä muuta meillä varmuudella on kuin tämä kyseinen hetki.
Miten hyvin olen ja elän tätä hetkeä?
Onko mieleni eilisen tapahtumissa tai huolehtimassa huomisesta?
Huomaanko tuon kirsikankukan?
Tunnenko tuulen poskellani?
Kuulenko lintujen villin konsertin?
Näistä asioista ja sisällä tapahtuvista elämän oivalluksista puhumme ystäväni kanssa.
Kuinka voin päästää irti arjen turhanpäiväisistä huolista ja keskittyä itse elämään. Ystäväni suhtautuu tässä hetkessä elämiseen hyvin luontevalla tavalla.
Innostuu ja nauttii. Nauraa ja iloitsee. Tartuttaa ilon ja onnellisuuden tunteen minuunkin.
Ystävälläni on vakava sairaus. Hän ei voi järjellä ja varmuudella sanoa paranevansa. Lääketiede ei kerro hänelle että hän paranee. Mutta sitä kukaan ei voi tietää. Sairaus on traagista, mutta se voi myös tuoda mukanaan oivalluksia ja mahdollisuuden poistaa epäedullisia, juurtuneita uskomuksia. Itsestä, elämästä…
Sairaudet, murheet , pelot ja surut eivät ole kenenkään meidän toivelistalla. Usein niillä on kuitenkin viestinsä ja lahjansa. Kuulostaa helposti hurskahtelevalta. Kaikki tämä mitä tässä sanon. Mutta anna viestilleni mahdollisuus. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
Näitä ajatuksia ja tunteita pyöritellessäni olen oppinut itsestäni paljon. Väitän että olen ollut erilainen myös läheisilleni. Läsnäolon tärkeys ja elämä sellaisenaan, on tullut tärkeämmäksi. Syynä ei ole ollut ystävän vakavan sairauden aiheuttama elämän haurauden ymmärrys.
Syynä on ollut keskustelut ja yhteinen ihmettely. Oleminen näissä keskusteluissa.
Läsnäolon tunne ja käsin kosketeltavalta tuntuva oivallus silloin tällöin.
Elämä on kaunis. Elämä on nyt.
Kiitos Ystävä <3
