D- Elämää

Kolmen vuoden ajan olen tutustunut Diabetes Mellitukseen paremmin kuin milloinkaan halusin….  Tyttäreni tolkuton janoisuus ja pissatus, diagnosoitiin diabetekseksi noin kolme vuotta sitten. Matka kohti erilaista, ajoittain hyvin vaativaa arkea oli alkanut. Oma järkytys, suru ja pelko väijyi kaiken toimeliaisuuden, opettelun, omaksumisen ja hoitamisen takana. Hoitoalan ihmisenä minun osin odotettiin ottavan tilanne haltuun ilman sen suurempaa tuskaa. En osannut, eikä minun tarvitse.

D-vanhemman elämään kuuluu asioita, joita vain toinen D- vanhempi voi täysin ymmärtää. Vaikeimpia asioita itselle on ollut lohduttaa lasta, joka on väsynyt ja ahdistunut. On öitä, kun kumpaakin nukuttaa ja silti on mitattava, syotävä, mitattava. Kun on juuri nukahtamassa, alkaa neidillä tärinä ja rundi alkaa uudestaan.  Ja sitten yrität fiksusti vastata lapsen kysymykseen: ”Miksen mä saa vaan nukkua?”. Tai kuinka alussa äiti valvoi peloissaan ja tarkkaili nukkuvaa lastaan… ettei vaan mene sokerit liian alas…jne. Tietäen, että on D-perheitä joissa valvotaan ihan joka yö! Ja kuinka joskus, vaikka kuinka korjataan, sokerit pysyy korkealla, ihan kuin ilkkuisivat… Pumput piippaa, mitataan sokereiden lisäksi ketoja…..joskus tilataan ambulansseja…

Miten pahalta tuntuukaan pistää lastaan silloin kun se sattuu. Ja kyllä, joskus se sattuu. Pistokipu säteilee ja tuntuu äidin sisuksissa asti. Silloin on itku isona sisällä. Lapsi on jotenkin pienenä siinä, alistuneena, vihaisena, surullisena ja silti ymmärtää että tämä pitää taas tehdä. Vaikka meillä lapsi pistää enimmäkseen itse, vanhempi auttaa usein, erityisesti aamu/iltapitkien kanssa. Vaikeaa on myos kuunnella mittauslaitteen pistimen ääni silloin kun sormesta ei meinaa tulla verta. Kun kuulee sen naksahduksen monta kertaa kun lapsi reiìttää ja reiìttää…. Jos on kavereita tai vieraita ja yrittää pitkittää ruokavalmisteluasioita niin, että oma lapsi ehtii nämä ”puuhansa” hoitaa että pääsee samaan aikaan syomään.

Tulen aina muistamaan kuinka Roomassa, lomamatkalla, mittasimme ja pistimme välillä niin kummallisissa paikoissa (mm pienissä vessoissa), kun silloin ei vielä d-lapsi kestänyt katseita näissä hommissa ollessaan. Samalla reissulla meinasin itse saada slaagin kun kuvittelin mittaripussukan kadonneen kaupunkireissulla. Sitä ei vaan ollut missään! Ja sitten olikin…. käsilaukun nurkassa….

Esimerkkejä vaikeista tilanteista loytyy vaikka kuinka paljon. Toki myos palkitsevia, kauniita selviytymisiä, kohtaamisia ja kasvamista. Sinä todennäkoisesti muistat omiasi. Kaikki koettu on jollain tavoin mukana ja taustalla.

En unohda läheisten ja ystävien tukea, enkä toisaalta hyvin asiattomia kommentteja, joita joskus on saanut kuulla. Diabeteksen vähättely tai oudot kommentit ovat usein hyväntahtoisia, mutta kuinka syvälle sisään ne viiltävätkään. Olen jo oppinut ymmärtämään että vain toinen D -perhe voi täysin ymmärtää.

Hoidettavissa oleva, mutta elämää uhkaava, sairaus, joka jaksaa aina yllättää.  Elämähän haastaa meitä tietysti ihan jokaista. Tällainen rasti tuli nyt meille. Se kanssa on nyt elettävä ja silti tehdä elämästä niin kaunis ja ihana kuin suinkin mahdollista. Ja se on!

Me D- vanhemmat saamme tukea poliklinikalta, omilta hoitajilta, lääkäreiltä. Mutta ainakin itse olen kokenut sen jäävän tekniikan ja sairauden hoitamisen säätämiseen. Annosteluja muutetaan, hoitomuotoja mietitään, annetaan ohjetta ja neuvoa…. Liian usein jaksamisasioihin ei ole aikaa tai kiinnostusta tai osaamista tai halua. Muistan myos kuinka joku ammattilainen ärsyyntyi itkuisesta äidistä….. Muistan myos kuinka lääkäri pari päivää diagnoosin jälkeen halusi vastustavan tyttären (laittoi kädet korvilleen…) kuulevan kaiken kuolevasta haimasta. (nyt itken….)  Muistan kuinka jokin hauras herkkä tilanne pelotti asiallista hoitajaa. Ja muistan kuinka ihanalta on tuntunut hyväksyvä ja ymmärtävä katse hoitajan silmissä, kun hän on ymmärtänyt asioita ilman sanoja.

Kerroin jo että olen hoitaja. Tiedän ihmisen terveydestä ja sairastamisesta ja hoitamisesta opintojen ja tyokokemuksen kautta paljon. Enemmän olen kuitenkin oppinut, kun olen tutustunut syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin ihmisyyttä, terveyttä, hyvinvointia, onnellisuutta.

Olen opiskellut kokonaisvaltaisen ihmisen elämään kuuluvia asioita. Länsimaalaisen kehokeskeisyyden jälkeen on ollut jännä huomata, kuinka moni asia meissä lopulta vaikuttaa.  Kehon, mielen ja esimerkiksi tunne-elämän yhteys on kiistaton. Voimme itse vaikuttaa paljon hyvinvointiimme. Mindfulness –ohjaajan tutkinto antoi jo vuosia sitten itselle mahdollisuuden ohjata tärkeitä läsnäolon taitoja muille. Lisäopit ihmisen kehon ja mielen yhteispelistä antoivat lisää perusteita ja ymmärrystä sille, miksi olin itse niin oleellisesti saanut mm läsnäolotaitojen harjoittamisesta apua.

Haluan palavasti auttaa ja tukea muita D- vanhempia. Jotta jaksaisit niin hyvin kuin se kulloinkin on mahdollista. Jotta ymmärtäisit itseäsi, reaktioitasi ja monimuotoista elämää lähemmin. Haluan laittaa kaiken osaamiseni ja sydämeni likoon. Tämä on minulle tärkeää.
Jaksaminen ja henkinen hyvinvointi on mielestäni se tärkein asia, jotta tätä jaksaisi. Olisin itse aika romuna ilman harjoituksiani ja oppimiani menetelmiä. Olen oppinut ajoittain näkemään raskaissa tilanteissa jotain lohdullista. Olen laskenut stressihormonitasojani mindfulness- harjoitteilla. Olen avannut silmäni näkemään enemmän kauniita asioita. Olen vahvistunut omista voimavaroistani ja hurjan monista kiitollisuutta herättävistä asioista. Olen oppinut omista reaktioistani ja tunne-elämästäni. Olen hoksannut  joitakin rajoittavia uskomuksiani. Olen oppimassa olemaan armollisempi itselleni.  Olen alkanut pitämään huolta omista tarpeistani ja tiedän mistä etsiä tukea.

Olin viime viikolla paljon D- tyttäreni kanssa kahden. Koimme merkityksellisiä hetkiä ja saimme lohtua näistä. Samaan aikaan kun me molemmat podettiin surua ja kapinamieltä tätä D :tä kohtaan. Tuolloin päätin että nyt vauhtia verkkokurssin työstämiseen. Tätä tarvitaan.

Olen siis luonut Sinua varten tietoa, ohjausta ja tukea verkkokurssin muotoon. Lue lisää D-verkkokurssista tästä.

Jaa:

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

2 Responses

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arkistot:

 
Haluan sinun voivan hyvin.

Tilaa läsnäololähettilään sanomat

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.

Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.