Love my job!
Puhekeikat jännittävät aina hiukan. Silti innostun niistä aina. Saan niistä kovin paljon voimaa ja rakastan ihmisten kanssa vuorovaikuttumista. Pienet yllättävät sattumukset, joita yleensä melkein aina

Nordic Business Forum hurmasi Läsnäololähettilään ilmapiirillään. Bisnes on bisnestä. Asiallista ja viileää….Mitä ihmettä siellä tekee puoli-hörhö Läsnäololähettiläs? 1. Läsnäolotaitojen vieminen bisnekseen kuuluu mun suunnitelmaan. 2. Halusin
Istun rentoutuneena ja jotenkin puhdistuneena sohvalla ja fiilistelen autuasta oloa…. Tunnen hengitykseni rauhallisena ja voin aistia ihoni hengityksen. Olen hyvin läsnä kehossani. Hanna Villa Finosta
Olin erilaisten yhteensattumien vuoksi bookannut päivän hyvin täyteläiseksi. Yleensä aikataulutan päiväni väljiksi, jotta saan pidettyä yllä Läsnäololähettiläälle niin tärkeää tyyneyttä. Vietin ihanan elvyttävän viikonlopun ja
Ihanaa elokuun alkua! Loma oli ja meni. Sää oli mitä oli. Kesä on ollut hieno ja vähäluminen! Olen kuullut erilaisia mietteitä työhön paluuseen liittyvistä ahdistuksen
Hämärtyvä kesäyö. Turvallinen metsä ympärillä ja liikenteen melu kaukana täältä. Hengitys on levollinen ja luonnon läheisyys tuntuu. Päätän keskittyä ääniin. Linnut laulavat kuoroissa. Sävelet
Aurinko polttaa poskea ja tuuli heilauttaa otsahaituvia aina uuteen suuntaan. Pihalta kuuluu lasten ääniä ja lintujen laulantaa. En tunnista kuka sanoo mitäkin. Tunnen tuolin allani.
Eikös vaan olekkin tutumpaa mytätä mielipaha ruttuun ja piilottaa sisälle? Tuntuu pahalle, eikä tee mieli antaa sen tuntua. Haluaa mieluummin paeta tai piilottaa mielipahan. Mindfulness
Hyvä että olen saanut tietokoneeni auki, kun Se jo vahtaa että mitä kaikkea tänään pitäisi saada aikaan. Selvästi Se on kierroksilla kun olin kolme
Olen miettinyt tänään mindfulnessia. Aina välillä karsastan näitä termejä, mutta kyllä nämä mielessä pyörivät aatokset mahtuvat mindfulness –maailmaan. Kirjoitin näistä aatoksistani. Kirjoitin, koska

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.
Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.