työ

Uusimmat kirjoitukset

Vagushermo-kiertäjähermo

Mikä se on ja miksi sen toiminta on niin tärkeää? Hermosto on kompleksisen eliön hermosoluihin eli neuroneihin ja niiden sähkökemialliseen viestintään perustuva tiedonvälitys- ja säätelyjärjestelmä, joka vastaanottaa sekä

Kolme vinkkiä eroon someniskavaivoista

Ehkä olet tehnyt joskus tämän harjoituksen, mutta tee se juuri nyt uudestaan todetaksesi, että “Kyllä! Pienikin liike voi saada aikaan suuret vaikutukset.”, “Tämä toimii! Aion

Kun mindfulness ei ”onnistu”

Hyväksyvä, tietoinen läsnäolo, mindfulness, on melko yleisesti Suomessakin tunnettu ja käytössä. Sen tehoa on tutkittu ja sen käyttöä on testattu erilaisissa ympäristöissä. Masennuksen uusiutumisriskin alentamiseen

Mitä asiakkaani kertovat

Mindfulnessin ja itsen kuuntelun vaikutus, on parhaimmillaan mullistavaa, hyvällä tavalla. Kuinka elämää voi elää nyt kun se on tässä. Eilinen oli jo ja huomisesta emme

Hoitajalle, auttajalle!

Hoitoalalla työskentelevät ihmiset tekevät valtavan arvokasta työtä! Ihmisen auttaminen on palkitsevaa ja merkityksellistä. Itse asiassa, on jopa tutkimuksissa huomattu, että toisten auttaminen edistää myös auttajan

terveys ja hyvinvointi hyvällä mielellä

Sanojen voima

Tiesitkö ettei ole ”ihan sama”, miten puhut itsellesi ja millaisia sanoja käytät? Joko ääneen tai mielessäsi. Sanoilla on valtava voima. Miten puhut? Miten ajattelet? Millaisia

Metsäterveys työterveyshoitajan silmin

Maailmalla puhutaan innoissaan metsäkylvyistä ja metsien parantavista vaikutuksista. Meilläkin niistä onneksi puhutaan ja tutkitaankin. Melko vähän niitä kuitenkaan hyödynnetään, esimerkiksi terveyden hoidossa. Myös sairauksien tukihoitona

Kätevä tauottaja ja mielihyvän tuottaja

Kiire ja syksyn pimeä ovat usein masentava yhtälö. Kehon ja mielen pitkittynyt ylivirittyminen on vahingollinen. Joskus on vain kestettävä ja löydettävä arkeen helposti sujahtavia palautumiskeinoja.

Asiaa verenpaineesta

Mikä on verenpaineen merkitys terveydelle? Mikä on hyvä arvo? Verenpaineen mittaamisen historiaa. Miten voit hoitaa kohonnutta verenpainettasi? Mikä merkitys stressillä on verenpaineeseen?    Verenpaineen merkitys

Arkistot:

Haluan sinun voivan hyvin.

Tilaa läsnäololähettilään sanomat

Sanomat ilmestyy muutaman viikon välein ja toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Saat vinkkejä ja ohjeita mielenhyvinvointiin sekä tietoa tulevista tapahtumista. Sanomien tilaajat ovat myös etusijalla uusiin ladattaviin tuotteisiini.

Jätä yhteystietosi alle ja seuraava sanomien numero ilmestyy
sähköpostiisi. Saatat myös saada pienen yllärin ensimmäisen viestin
mukana.